Thelma Sibergin nuorekkaan ulkokuoren alla piilee vanha sielu. Hänen persoonallisuutensa huokuu tasapainoa, joka höystettynä vastakkaisilla ominaisuuksilla luo hänestä moniulotteisen vaikutelman. Thelma on rento mutta tarkka, synnynnäinen löytöretkeilijä, ollen samalla kuitenkin yllättävän perinteikäs.
Olen kurinalainen, mutten suklaan kanssa!
Tämä 24-vuotias näyttelijä Helsingistä esittää Kristaa televisiosarjassa Uusipäivä – Yle 2 kanavalla. Häpeäkseni en tiennyt koko sarjasta mitään tehdessäni haastattelua, seikka jonka Thelma hoiti tyylikkäästi kertomalla minulle asiaankuuluvat juonenkäänteet ja selostaen Kristan seikkailuja sarjassa. “Krista pitää vaatteista ja muodista. Hänen bloginsa kasvettua suosiossa Krista perusti oman yrityksen, mutta johtuen puutteellisesta bisnes-tajustaan häntä huijattiin. Ymmärrettyään tulleensa huijatuksi, hän päätti siltä istumalta ryhtyä opiskelemaan kauppatieteitä ja halusi oppia virheestään. Nyt tälle prinsessalle koitti uusi alku!” hän päättää juonenkäänteet, hymyillen samalla leveästi.
Jutellessamme, Ofer asettaa savuisen tuoksuisen annoksen pöytään eteemme. Annos on tehty paistamalla tuore munakoiso kuorineen kuumassa uunissa. Hän leikkaa munakoison auki pituussuuntaan ja kaataa sen päälle reilun lusikallisen sitruunalla ja valkosipulilla maustettua kermaista tehinaa. Ilmassa on täyttymyksen tunnelmaa. Thelmasta huokuu rauhallisuus hänen jatkaessaan: “on onni voida tehdä juuri sitä mitä haluat elääksesi. Kun siinä onnistuu ei työ tunnu työltä enää”.
Väittäessäni ettei näyttelijän ammatti voi olla helpoimpia, on hänen vastauksensa melkein välitön:
Lopulta kaikki luonnistuu!
“Ammatinvalintani on vaikea ja kilpailijoita samoista rooleista on paljon, mutta yleensä saavutan tavoitteeni. Kiirettä en varsinaisesti koe; onnistumisen avain on olla riittävän rohkea ja avoin taiteellisen vaistonsa kanssa ja sitä pitää myös haluta tutkia. Ulkopuolinen paine toimia muitten mielestä oikein on aina olemassa, mutta pitää itse löytää oma tie joka tekee onnelliseksi, vaikkei se aina näyttäisi olevan helpoin vaihtoehto. ”
Thelman tulokulma ruokaan on yhtä vahva kuin hänen mielipiteensä:
Pidän siitä, että on tiettyjä ruokia, joita syödään tiettyyn aikaan, tiettyjen ihmisten kanssa!
“Arvostan perinteitä. Esimerkiksi se, että menemme joka sunnuntai isäni äidin luo syömään hänen maittavaa lihamurekettaan perunamuusin kera. Maku on yleensä erityisen hyvä jos olen käynyt ulkona juhlimassa edellisenä iltana” hän naurahtaa. ”Voimme kertoa mummulle mitä vain, hän on niin kiltti ja laittaa aina muut itsensä edelle… Mutta hän kyllä tykkää kiroilla!” Kuvaillessaan isoäitiään piirtyy mieleeni tyypillisen suomalaisen mummun ystävälliset ja eläväiset kasvot. Mielikuva mummusta, joka täydessä työn tohinassa kokkailee perinteisiä herkkuja lausuen hervottomia kirosanoja, on liian herkullinen vastustettavaksi!
Avocado- ja fetamunakas resepti
“Matkustan edestakaisin Helsingin ja Tampereen väliä, eikä minulla yleensä ole mitään jääkaapissa, mutta molemmissa asunnoissani on aina kananmunia!” – Thelma
Ainesosat: yhden hengen lounaalle
- 3 kananmunaa
- loraus maitoa
- Puolikas punasipuli, hienoksi pilkottuna. Kesällä voit käyttää kevätsipulia
- Fetajuustoa pieni kourallinen (Apetina)
- 6- 7 kirsikkatomaattia leikattuna neljään osaan
- Raastettua mozzarellajuustoa; mikä tahansa juusto kelpaa
- Yksi avocado
- Kourallinen rukolaa
Askeleet:
- Aloita pilkkomalla kaikki vihannekset.
- Vatkaa kananmunat, lisää loraus maitoa (ei liikaa, muuten ruoka ei valmistu tasaisesti)
- Lisää feta.
- Laita paistinpannu keskilämmölle, lisää oliiviöljy
- Paista sipuli, kunnes se pehmenee, lisää kananmuna- ja maitosekoitus pannulle
- Vähennä lämpöä, murenna fetajuusto päälle, lisää tomaatit ja jätä paistumaan muutamaksi minuutiksi
- Lisää suola (ei liikaa koska feta on jo valmiiksi suolaista)
- Lisää juustoraaste maun mukaan, ripaus on hyvä alku!
- Asettele lautaselle ja viipaloi avokadot sekä lisää muutama kirsikkatomaatti ja rukolaa koristeeksi
Thelman vihje # 1: Viipaloidaksesi avocado; puolita se, ota kivi pois ja viipaloi avokado kuoressaan. Käytä ruokalusikkaa ja poista avokadon hedelmäliha. Ole varovainen ettet tee itsestäsi leikkuulautaa!
Thelman vihje # 2: pitääksesi munakkaan muodon ja varmistaaksesi että se on läpipaistettu, laita munakas muutamaksi minuutiksi uuniin. Tämä antaa pinnalle kauniimman värin eikä sitä tarvitse liikutella paistaaksesi sen molemmin puolin.
Maistan munakasta, avokadon hienot maut ovat täydellisen tasapainossa fetan suolaisuuden kanssa. On aina inspiroivaa, kun muutamat minuutit keittiössä tuottavat niin tyydyttävän tuloksen. Taas tajuan, että yksinkertaisimpiakaan asioita ei tulisi aliarvostaa. Ruoka toimii kuten elämä yleensäkin, joskus vähemmän on enemmän!
Thelman ruokanurkka:
Lempiruoka Tykkään valmistaa kasvisruokaa, koska rakastan tuoretta ruokaa. En ole suuri lihan fani ja pidän erilaisia kasviksia sisältävien reseptien kokeiluista. Lempiruoka-ainekseni ovat
- Avocadot! On mahtavaa miten monta erilaista makua avocado voi tuottaa. Avokado on mieto mutta suolainen ja uskomattoman maukas. Suosikkivihannekseni avokadon seuraksi on bataatti. Avokado sopii melkein kaikkeen!
- Munakoiso ja grillatut vihannekset, lisäät vain voita
- Vahvat aasialaiset maut
Ruoanlaittotyyli: Kokkaan paljon! En leivo – enkä välitä kuinka helppoa tai vaivatonta se on! Olen päättänyt olla leipomatta. Leipomisessa pitää seurata ohjeita tarkasti, kokkaaminen on vapaampaa ja sallii enemmän kokeilua. Laittaessani ruokaa en halua ketään auttamaan, istu alas ja anna minun hoitaa homma, älä pilaa systeemiäni ja yllätyt positiivisesti!
Ruokahaaste – Huolimatta päätöksestäni olla leipomatta, olisi kiva oppia leipomaan!
Ruokakirja: Isoäitini antoi minulle kirjan käsinkirjoitettuja perinteisiä reseptejä. On kiva viedä hänen ruokaperinnettään eteenpäin laatimalla hänen kotinsa aidon makumaailman perinteikkäitä ruokia.
Missä syödä? Olen huomannut, että ravintolat, jotka ovat avautuneet viime aikoina Helsinkiin, ovat kotoisin joka puolelta maailmaa tuoden mukanaan uusia makuja. Niin työntekijöiltä kuin asiakkailtakin kuulee yhtä paljon englantia kuin suomea. Kiva, että ruokamaailmamme monipuolistuu täälläkin!
- SANDRO: kivoja kasvisvaihtoehtoja ja herkullisia marokkolaisia makuja
- Holiday Bar Helsinki Katajanokalla – hyvää kasvisruokaa!
- FAFA’s on suosikkini. Rakastan falafelia, siellä se onkin todella herkullista
Think you have a Food Story to share? Tag us on Instagram @hungryinhelsinki or Facebook #hungryinhelsinki if you tried our recipes or would like us to feature you!