Joidenkin ihmisten intohimo ruokaa kohtaan on niin autenttista ja syvälle juurtunutta, että samanmielisyyden ja anteliaisuuden ruoanlaitossa tunnistaa miltei saman tien. Anne on juuri sellainen henkilö. Älkää antako hänen tyylikkään sisääntulonsa hämätä. Annen Hediardin ostoskassin ja Vogue-lehden aikaansaaaman ultratyylikkään lookin takana on aitoa aseistariiisuvaa vaivattomuutta ja todellista intohimoa ruokaa kohtaan.
“Intohimona kokkaaminen ja syöminen”
Paitsi Account Manager Bauer Mediassa ja osakas perheen muotiliikkeessä; Boutique Fredassa, Anne on myös niitä ihmisiä, jotka ovat kasvaneet perheessä täynnä teräväkatseisia ruoanlaittajia. Hänen isänsä tarttuva rakkaus ruokaan on miltei käsin kosketeltavaa hänen kuvaillessaan autenttista italialaista pizzaa, jota isä taikoo kiviuunissa, jonka on itse rakentanut perheen mökille.
”Opin valmistamaan ruokaa aikaisessa vaiheessa; tulin uteliaaksi eri mauista, jopa niistä joista lapset eivät yleensä välitä.”
Yksi elävä ruokamuisto on niiltä kesiltä jolloin hänen enonsa toi mukanaan kalaa, artisokkaa ja muita maukkaita tuoreita aineksia, lempeästi ohjaten Annea vuosien saatossa hänen aitojen makujen etsinnässään.
Minusta Anne on kulinaristin määriteltynä termin puhtaimmassa merkityksessä. Vuosien kuluessa hänen makunsa on kehittynyt suosimaan laatua määrän edellä. ”Maku on kaikkein tärkein asia, ja sitä saa harvoin oikealla tavalla, massatuotetuista raaka-aineista”. Valmistaessaan kalaa keskustellessamme samalla, hän kommentoi jokaista raaka-ainetta ja niitten alkuperää. ”Suosin lihan ja kalan ostamista suoraan valmistajalta – rakastan Kauppahallissa käymistä, kaikki on niin tuoretta ja sitten siihen liittyy tietysti sosiaalinen näkökulmakin”. Hän kuvailee kiireetöntä eri ruokatiskien välissä tapahtuvaa käyskentelyään ja kertoo elävästi oliiveista; mustista ja vihreistä, norsuunluun värisistä juustoista ja lähellä olevista värikkäistä maustekukkuloista. Anne kertoo tarinoita ihmisiltä, jotka tuovat herkkujaan Helsinkiin: ”tykkään ostaa kalan kalakauppiaalta ja juustot juustokauppiasrouvalta. Voit maistaa ruokaa, ostaa sitä pienissä määrin, ihan vain huviksesi; se jo pelkkänä kokemuksena on aito elämys. Ruokalistan ainesosat ilmestyvät päähän tyhjästä kuin itsestään, riippuen ainoastaan sen kyseisen ruokamatkan oikuista johon päätit juuri silloin ryhtyä”. Osana Annen ruokafilosofiaa on, että jokapäiväistä ruoanlaittoa varten ei tarvitse laatia reseptiä eikä sellaista ole pakko käyttää; tarvitsee vain maistaa ja säätää makua sopimaan sen hetkiseen olotilaansa. Maistettuani hänen muutamassa minuutissa valmistamaansa uskomatonta annostaan, voin todeta olevani ihan myyty!
Resepti: sitruunaisen taivaallinen lohipasta – 3-4 henkeä
Tämä on moneksi muuntuva resepti. Voit lisätä valkosipulia tai korvata kylmäsavustetun lohen savustetulla kalalla tai graavilohella, mutta Anne suosii kylmäsavustetulla lohella valmistettua versiota sen antaessa ainutlaatuisen maun ja koostumuksen. Italiassa parhaat pastaannokset ovat yleensä yksinkertaisimpia ja niissä on maksimissaan kolme tai neljä ainesosaa*. Voit vapaasti leikitellä reseptin kanssa ja vaihdella raaka-aineita, Kaikkein tärkeintä on, että kokkaat sitä mikä sinut tekee onnelliseksi!
*Kaikki raaka-aineet voit ostaa Vanhasta Kauppahallista
- Kylmäsavustettua lohta- 300g – Kalaliike Marja Nätti
- 250g linguine pastaa – Deli Deli
- 1 iso nippu tuoretta tilliä & 3 sitruunaa – Vihannes- ja Hedelmäkauppa – Baran Halit
- Lähes 200g Auran sinihomejuustoa – Juustokauppa Tuula Paalanen
- 1 keskikokoinen pilkottu sipuli
Vihje: Lohi ja juusto ovat aika suolaisia, joten älä turhaan lisää enempää suolaa.
Vaiheet:
- Keitä iso kattilallinen vettä kiehumispisteeseen
- Leikkaa sipuli
- Laita sipuli paistumaan medium-kovalla lämmöllä kuumalla pannulla oliivioljyn kanssa, kunnes sipuli on läpikuultavaa, ruskean värin alkaessa muotoutua sipulin pintaan
- Purista sitruunamehu suoraan paistuvan sipulin päälle ja pidä hedelmäliha tallessa lusikalla (huom! ota siemenet pois jos ne tippuvat sekaan) ja käännä lämpö medium- matalalle estääksesi nesteen poishaihtumista
- Leikkaa juusto suurehkoiksi palasiksi ja lisää ne pannulle sekoittaen samalla hellästi, antaen niitten sulaa ja muodostaa kastikkeen
- Keitä pasta pakkauksen ohjeiden mukaan – Haluat pastan ja kastikkeen olevan valmista samaan aikaan, jotta voit sekoittaa ne keskenään viimeisellä minuutilla!
- Lisää lämpöä ja lisää lohi pastan ja kastikkeen sekoittuessa, riko lohi erillisiksi palasiksi sekoittaen hellästi samalla
- Lisää antelias määrä tuorejauhettua mustapippuria
- Pilko 1 – 2 kourallista tilliä erilleen rungosta ja lisää pannulle. Keitä minuutin verran
- Valuta pasta ja lisää pannulla sekoittaen hellästi ja tarjoile välittömästi lisäten hieman juustoa ja tilliä koristeeksi
Tämä annos on uskomattoman kevyt, kirpeä ja lohduttava! Jokainen suupala tuo kielelle erilaisen yhdistelmän makuja, juuston suolaisuus, kalan savuisuus ja tillin raikkaus! Yksinkertainen, mutta silti antelias ja monimutkainen yhdistelmä, joka summaa täydellisesti sen persoonan, joka annoksen loi!
Kokeilitko jo? Jaa kokemuksesi kanssamme ja täggää meidät @hungryinHelsinki Facebookissa tai #hungryinHelsinki Instagramissa.